Articles by Jani Laasonen
56. Tulevaisuuden yhteiskunta
Jani Laasonen · Toisin kuin niukkuudesta ja ihmisongelmista elinvoimansa saava nykykulttuurimme, joka pyrkii turruttamaan ajattelun ja vetämään ihmisiä henkisesti alaspäin, tulevaisuuden yhteiskunta luo kokonaan toisenlaiset edellytykset paitsi...
55. Yhteiskuntaevoluution kynnyksellä
Jani Laasonen · Raha oli neoliittisen vallankumouksen yhteydessä syntynyt oman aikansa nerokas innovaatio, joka vauhditti huikeasti tieteen ja teknologian kehitystä ja helpotti ihmisten välistä hyödykkeiden vaihtoa ja hyvinvoinnin kehitystä. Raha oli...
54. Olemme yksi planeetta
Jani Laasonen · Lisääntynyt byrokratia, kuri ja valvonta ovat kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa johtaneet lisääntyneeseen pysähtyneisyyteen, tehottomuuteen ja pahoinvointiin. Byrokratia paitsi vähentää ihmisten luovuutta ja innovatiivisuutta...
53. Hypnoosista herääminen
Jani Laasonen · Kulloinenkin ajan henki tuudittaa ihmiset oman aikansa harhan uneen. Suurin osa ihmisistä on nukkunut koko ikänsä eikä edes tiedä nukkuvansa. Kun ihminen nukkuu ja näkee unta, on hän yleensä kykenemätön arvioimaan omaa tilaansa...
52. Tasapainon ja harmonian älykkyys
Jani Laasonen · Perinteinen älykkyystesti mittaa – ja nykyinen kulttuurimme arvostaa – loogista päättely- ja uudenomaksumiskykyä, mutta se ei millään tavoin mittaa ajattelun kypsyyttä eli sitä, millä tavoin tuo älykkyys linkittyy kestäviin arvoihin ja...
51. Tiedosta ongelman ydin
Jani Laasonen · ”Katso ympärillesi. Kaikki on takaperin, kaikki on nurinkurin. Lääkärit tuhoavat terveyden, lakimiehet tuhoavat oikeuden, psykiatrit tuhoavat mielenterveyden, tiedemiehet tuhoavat totuuden, valtamedia tuhoaa informaation, uskonto tuhoaa...
50. Sosiaalisen epätasa-arvon ja sotateollisuuden synergia
Jani Laasonen · Yhdysvalloissa, jossa osa vankeinhoidosta on ulkoistettu yksityisten yritysten liiketoiminnaksi, vankiloissa viruu enemmän vankeja asukaslukuun suhteutettuna kuin kolmessa seuraavaksi vankirikkaimmassa maassa yhteensä. Vuoden 2006...
49. Perinteisen journalismin rappio
Jani Laasonen · Kun yleisesti ottaen pohdiskelemme kaikkea sitä, mikä liittyy rahan, vallan ja politiikan todelliseen olemukseen sekä historiasta kumpuavaan laajempaan ymmärrykseen, ei nykyistä valtamediaa vaivaa yksinomaan pelkkä ylhäältä tuleva...
48. Sotaa rauhan ja turvallisuuden nimissä
Jani Laasonen · Yhdysvaltojen laajamittaiset hyökkäykset Irakiin ja Afganistaniin ovat välttämättömiä kansallisen turvallisuuden nimissä – niin sanotaan. Supervalta pitää partasuisia afgaaniluolamiehiä kaiken vaivan ja satojen miljardien dollareiden...
47. Lisää draamaa vai lisää hyvinvointia?
Jani Laasonen · Miksi puhumme suurista poliittisista johtajista? Mikä heistä tekee niin erityisen suuria? Poliitikot voivat siirrellä rajoja, julistaa sotia, päättää lainsäädännöstä ja verotuksesta, mutta saavatko he koskaan aikaan mitään aidosti...
46. Hallitsijan huoneentaulu
Jani Laasonen · Pyri jakamaan suuret kansanjoukot ryhmiin ja aiheuta näiden ryhmien välille jännitystä; näin estät kilpailevien valtakeskittymien synnyn, jotka uhkaavat omaa valtaasi. Pyri synnyttämään vastakkainasettelua ja epäluuloa ihmisten...
45. Haluan miellyttää
Jani Laasonen · Kirjan alussa kuvaillulle apinalaumalle tyypillinen miellyttämistarve toimii myös ihmisten maailmassa. Osoittaakseen kuuluvansa joukkoon ihmisellä on tarve osoittaa olevansa samaa mieltä vallitsevan kulttuurin - siis valtaeliitin...
44. Peak Oil - öljyntuotannon huippu
Jani Laasonen · Maaöljy on teollisen maailman tärkein uusiutumaton luonnonvara. Se näyttelee merkittävää osaa lähes kaikessa teollisessa tuotannossa. Öljyä käytetään joko suoraan teollisen tuotannon energianlähteenä, osana tuotantoprosessia tai...
43. Raha korruptoi myös tieteen
Jani Laasonen · Luonto on kirjoitettu matematiikan kielellä. Matematiikka luo perustan tieteellisen menetelmän käytölle, joka perustuu itseään jatkuvasti korjaavaan systemaattiseen, järjestelmälliseen ja järkiperäiseen tiedonhankkimiseen. Tieteellisen...
42. Institutionalisoituneet hyväntekeväisyysjärjestöt
Jani Laasonen · Korkeasta elintasosta ja törsäilevästä elämäntavasta syyllisyyttä poteva nykyajan ihminen saattaa lahjoittaa rahojaan ilmastonmuutosta, luonnon tuhoutumista tai ihmisoikeusloukkauksia vastaan taisteleville järjestöille ja tuntea sitä...
41. Yhteiskunta ilman niukkuutta
Jani Laasonen · Kun niukkuutta tai niukkuuden uhkaa ei ole näköpiirissä, ihmiskäytös rationalisoituu välittömästi. Eiväthän ihmiset kirjastoissakaan ryntäile päätä pahkaa kirjahyllyjen välissä ahnehtien kaikkea tolkuttomasti itselleen, sillä he...
40. Väärinymmärretty anarkia
Jani Laasonen · Heinä-elokuussa 2010 tuhannet maailman radikaaleimmat anarkistit kokoontuivat Suomeen harjoittamaan anarkiaa puhtaimmassa muodossaan. Mitä odottaa tuhatpäiseltä anarkistijoukolta? Veren löyhkää, ruumiinvammoja ja kasoittain kuolleita...
39. Rotuerottelu vs. taloudellinen erottelu
Jani Laasonen · Rotuerottelun aikoihin sekä Yhdysvalloissa että Etelä-Afrikassa mustilta ihmisiltä oli lainsäädännöllisesti estetty ihmisarvoinen elämä yhteiskunnassa. Mustilta oli kielletty pääsy moniin julkisiin tiloihin. Junissa heille oli...
38. Hylkäämällä kulttuurisi huolehdit itsestäsi
Jani Laasonen · Pelkkä työpakon ongelma ja siitä valittaminen jäisi vain pelkäksi humanistiseksi viisasteluksi, ellei yhteiskuntiemme perustana lepäävä täystyöllisyyden ihanne alkaisi käydä olemassaolomme kannalta niin äärimmäisen vaaralliseksi...
37. Työmarkkinoiden prostituoidut
Jani Laasonen · Työpaikkahaastatteluissa kuvio on aina sama. Kenellekään ei ole epäselvää, kuka on ostaja, kuka on myyjä ja mistä kauppaa käydään. Koska työhaastattelussa on kyse tuotannontekijän kauppaamisesta, tulee itse kauppatavara asettaa näytille...
36. Työmarkkinat vs. orjamarkkinat
Jani Laasonen · Jos sinulla ei ole varallisuutta omasta takaa, on sinun tehtävä työtä elääksesi. Jos taas varallisuutesi ylittää tietyn kynnyksen, sinun ei tarvitse enää koskaan tehdä mitään vasten tahtoasi, vaan olet vapaa tekemään mitä ikinä haluat...
35. Korskeasta orista nöyräksi velkaruunaksi
Jani Laasonen · Yhteiskunnan kannalta erityisen kannattavaa on saada nuori ihminen tarttumaan velkakoukkuun jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sen sijaan, että opiskelijoiden opintotukea korotettaisiin, heidät houkutellaan ottamaan opintolainaa...
34. Kuinka vapaa sinä uskot olevasi?
Jani Laasonen · "Ketkään eivät ole yhtä toivottoman orjuutettuja kuin he, jotka valheellisesti uskottelevat itselleen olevansa vapaita." – Johann Wolfgang von Goethe Valtiojärjestelmästä riippumatta valtaapitävä eliitti kertoo kansalaistensa elävän...
33. Ongelmalähtöisen yhteiskunnan ongelma
Jani Laasonen · Tavallisesta työssäkäyvästä ihmisestä, joka hoitaa työnsä kunnialla, maksaa veronsa kuten kuuluu ja lukee uutisensa valtamediasta, voi helposti alkaa tuntua siltä, että maailma rimpuilisi jonkin näkymättömän ja pahantahtoisen...
32. Älä luota kehenkään - bisnes ei tunne ystäviä
Jani Laasonen · Ihminen, joka nykyjärjestelmän puitteissa etsii itselleen uutta kulutushyödykettä, saa elää jatkuvassa huijatuksi tulemisen pelossa. Epärehellisyys on luonnollinen osa niukkuuteen ja voitonmaksimointiin perustuvaa rahajärjestelmää. Jos...
31. Vastakkainasettelun ja epäluulon maailma
Jani Laasonen · Niukkuuteen perustuvan yhteiskunnan piirissä ihmiset asetetaan lähtökohtaisesti toinen toisiaan vastaan. Käynnissä on ikuinen kilpataistelu. Valtio pyrkii maksimoimaan verotulonsa, yritykset liikevoittonsa ja tavalliset kansalaiset...
30. Negatiivinen energia yhteiskuntien käyttövoimana
Jani Laasonen · Velkaan perustuvassa rahajärjestelmässä rahan arvo perustuu velkaan, mutta mitä on itse velka? Jos velka olisi tunnetila, olisi se mitä luultavimmin negatiivinen. Velka synnyttää takaisinmaksun velvoitteen, jonka täyttämättä jättäminen...
29. Piraattiliike - rikos niukkuutta vastaan?
Jani Laasonen · Piraattipuolueen ilmestyminen ensin Ruotsin ja myöhemmin myös Suomen ja muiden Euroopan maiden puoluerekistereihin herätti kansallisessa keskustelussa runsaasti kohua ja hämmennystä. Piraatit leimattiin nimensä mukaisesti...
28. Keinotekoisesti aiheutettu ja ylläpidetty niukkuus
Jani Laasonen · "Ahneus ja kilpailu eivät ole kiinteä osa ihmisluonnetta. [...] Ahneus ja pelko synnytetään ja niitä ylläpidetään niukkuutta luovan rahajärjestelmän avulla. [...] Me voimme tuottaa enemmän kuin tarpeeksi ruokaa kaikille [...] mutta...
27. Niukkuuteen perustuva yhteiskunta
Jani Laasonen · Yhteiskuntamme rakenteet ovat peräisin luonnollisen niukkuuden aikakaudelta. Luonnollisen niukkuuden aikakaudella – aikana ennen tietokoneita, tietoverkkoja, kehittynyttä teknologiaa ja automaatiota – ihmisten hyvinvointi tuli suoraan...
26. Teknologinen työttömyys ja täystyöllisyyden utopia
Jani Laasonen · Ennemmin tai myöhemmin kansakunnan päättäjien on kohdattava tuottavuuden ja työllisyyden kiusallinen kääntäen verrannollisuus. Onhan vain yksinkertainen tosiasia, että mitä enemmän yhteiskunta irtisanoo työntekijöitään ja siirtää...
25. Kertakäyttökulutuskulttuurimme
Jani Laasonen · Markkinoilla on käynnissä jatkuva omituinen ristiriita hyödykkeiden kuluttajien ja hyödykkeiden tuottajien välillä. Siinä missä kuluttajaa hyödyttäisivät mahdollisimman pitkään, jopa vuosikymmeniä, kestävät tuotteet – jotka olisi...
24. Kilpailuyhteiskunnan paradoksi
Jani Laasonen · Taloustieteellinen älykkyys perustuu vapaan kilpailun periaatteille. Wikipedian määritelmä sanalle kilpailu: "Kilpailu on tapahtuma, jossa useat osanottajat pyrkivät pääsemään sovittuun kohteeseen mahdollisimman nopeasti tai...
23. Rahan tulee kiertää
Jani Laasonen · Raha on luotu kiertämään. Rahan tulee kiertää, koska tilillä tai käteisenä makaava passiivinen raha ei voi palata pankin varantoihin luottolaajentumaan, eikä se sellaisena edistä rahan määrän kasvua ja siitä seuraavaa talouskasvua. Yhä...
22. Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin mittarit
Jani Laasonen · Kansakunnan menestyksen virallinen mittari, bruttokansantuote eli BKT, mittaa kansakunnan kykyä tuottaa. Tuottava kansakunta tarvitsee ostovoimaisia kuluttajia. Kuluttaja voi kuluttaa vain siinä tapauksessa, että hänellä on ostovoimaa...
21. Tieto on valtaa
Jani Laasonen · Kun puhumme rahasta, puhumme välittömästä vallan välineestä, joka takuulla vaikuttaa kaikkien ihmisten elämään, mutta jota mikään valtiollinen instituutio, media tai koulujärjestelmä ei vahingossakaan kyseenalaista. Raha on kaikkien...
20. Rahan ja politiikan liitto
Jani Laasonen · Nykyaikana puhumme poliitikkojen lobbaamisesta – aivan kuin uusi termi sanalle ”lahjonta” tekisi korruptiosta jotenkin hyväksyttävämpää. Olemme myös oppineet pitämään kansanedustajien vaalirahoitusta jotenkin asiaan kuuluvana, vaikka...
19. Syöpäkasvaimen älykkyys
Jani Laasonen · Jos nykyajan poliitikoille, virkamiehille, talousalan vaikuttajille ja muille yhteiskunnan toimijoille tulisi etsiä jokin heidän käyttäytymistään selittävä, kulttuurista ja kansallisuudesta riippumaton yhteinen nimittäjä, täytyisi sen...
18. Maailman suurin pyramidihuijaus
Jani Laasonen · Pyramidihuijauksessa aikaisemmin mukaan lähteneiden sijoittajien tuotot maksetaan myöhemmin mukaan lähteneiden sijoittajien pääomapanoksista. Jos pyramidin ikuiseen kasvuun perustuva pääomavirta jostain syystä lakkaa tai häiriintyy...
17. Vipu valuuttakauppaan
Jani Laasonen · Spekulatiivisen rahan kohdalla, jossa rahaa synnytetään tyhjästä pelkkään viputarkoitukseen, rahan syntyprosessi on huomattavasti suurpiirteisempää kuin yksityisille tai yrityksille lainattaessa. Näissä tapauksissa vakuusvarantovaatimus...
16. Katsaus pankkien tarjoamaan osakevipuun
Jani Laasonen · Pankeille raha on myytävä tuote siinä missä auto on myytävä tuote autokauppiaalle. Nopean osakekaupan, eli osaketreidauksen yhteydessä pankkien myymää rahaa kutsutaan vivuksi. Mitä enemmän osakkeiden treidaajalla on käytössään vipua...
15. Isäntä ja renki
Jani Laasonen · Tarkastellaan seuraavaksi hieman Yhdysvaltain keskuspankin rakennetta ja historiaa. Maailman ainoana todellisena supervaltana, kapitalistisen maailman esikuvana ja viihdeteollisuuden luomien arvojen ja asenteiden muokkaajana...
14. Pankkitilipakko
Jani Laasonen · Pankit ovat yksityisomisteisia. Pankit harjoittavat voitonmaksimointiin tähtäävää liiketoimintaa synnyttäessään meille vaihdon välineen, jolla voimme ostaa itsellemme ruokaa, ylläpitää terveyttämme ja maksaa laskumme. Mutta pankkien...
13. Kurkistus verhon taakse
Jani Laasonen · Kun valtioiden rahajärjestelmät olivat vielä sidoksissa kultakantaan, keskuspankit määrittelivät pankeille niin sanotun vakuusvarantovaatimuksen, joka määräsi sen suhteen, jonka puitteissa pankki saattoi painaa kultaan oikeuttavia...
12. Kultakannasta luopuminen ja rahan uusi luonne
Jani Laasonen · Vuosien saatossa ja erinäisten vaiheiden jälkeen edellä kuvatun kuplan varaan rakentunut pankki- ja rahajärjestelmä laajeni maailmanlaajuiseksi. Länsimaisen talousjärjestelmän standardi siitä tuli maailmansotien yhteydessä...
11. Pankkijärjestelmä institutionalisoituu
Jani Laasonen · Saatuaan maistaa kuplan varaan noussutta talousjärjestelmää valtiolla ei ollut enää mitään hinkua palata takaisin rahan niukkuuteen ja hitaan kasvun aikaan. Valtio tarvitsi pankkien tyhjästä loihtimaa varallisuutta pitääkseen korkoon...
10. Valtiot pankkien rikoskumppaneina
Jani Laasonen · Kun kansa vaati pankkiireja tilille törkeästä petoksestaan, viranomaiset joutuivat hankalan tilanteen eteen. Oikeuslaitos ja valtakoneisto kyllä myönsivät huijauksen tapahtuneen, mutta samalla he myös näkivät talouteen virranneen rahan...
9. Rahan illuusio
Jani Laasonen · Samaan aikaan, kun rikkaat rikastuivat ja tavallinen väestö kärvisteli alati pahenevassa rahanpuutteessa, valtaosa olemassaolevasta kullasta seisoi vuodesta toiseen koskemattomana pankkien holveissa. Vain hyvin harva ihminen kävi...
8. Rahalainasta perittävän koron ongelma
Jani Laasonen · Pankkijärjestelmän seurauksena ihmisten kannatti tallettaa kaikki ylimääräinen kulta pankkeihin ja haalia siten tarjolla ollut korkotulo itselleen. Tallettajan pankkikirjaan tehtiin pano-merkintä, ja niin asiakkaan kulta siirtyi pankin...
7. Ensimmäiset pankit syntyvät Euroopassa
Jani Laasonen · Varsinainen korkotuottoon perustuva pankkitoiminta oli keskiajalla papiston toimesta vielä ankarasti kiellettyä. Koronkiskonta oli kirkollisen lainsäädännön mukaan rahan hankkimista ilman työtä. Rahan lainaamisesta ei saanut periä...
6. Ensimmäiset velkapaperit
Jani Laasonen · Kun kauppiaat – joista yhä useammat säilyttivät omaisuuksiaan kultaseppien holveissa – tekivät keskenään kauppaa, ei tarvetta fyysisen kullan käsittelyyn enää ollut. Sovittuaan kaupasta kauppiaat marssivat yhdessä kultasepän puheille...
5. Kauppiaat ja kultasepät
Jani Laasonen · Erikoistuminen ja raha synnyttivät kaupankäynnin ja uuden ammattiryhmän – kauppiaat. Kauppiaat olivat ihmisiä, jotka ensimmäisinä ymmärsivät hyödykkeiden niukkuudesta syntyvän arvon ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Se mikä...
4. Kaupunkivaltioiden synty
Jani Laasonen · Yhteisen rahan synnyn seurauksena tavaroiden vaihto kasvoi ja ihmisten hyvinvointi parani. Lisääntyneen vaihdon vuoksi ihmisten kannatti muuttaa asumaan yhä lähemmäs markkinapaikkaa. Markkinapaikkojen ympärille muodostui kyliä ja...
3. Kulta vaihdon välineenä
Jani Laasonen · Kulta on yksi harvoista metalleista, jota esiintyy luonnossa täysin puhtaassa muodossa. Sen kiiltävä, kauniin kellertävä väri loistaa upeasti auringonvalossa, ja se on ulkonäkönsä ja ominaisuuksiensa vuoksi kiehtonut ihmistä aina –...
2. Rahajärjestelmän synty
Jani Laasonen · Kaikkien talousjärjestelmään kuuluvien ihmisten edun mukaista oli luoda vaihdon väline, jonka arvon kaikki tunnustaisivat ja joka kävisi maksuksi kaikkialla missä vain oli ihmisiä. Raha tekisi kaikki tavarat ja palvelut...
1. Talousjärjestelmän lähtökohta
Jani Laasonen · Talouden käsite kattaa kaiken sellaisen inhimillisen toiminnan, joka liittyy tavaroiden ja palvelujen tuotantoon, jakeluun, vaihtoon tai kulutukseen. Yksinkertaisimmassa muodossaan talous perustuu omavaraistalouteen. Tyypillisenä...
Rohkene kyseenalaistaa kulttuurisi
Jani Laasonen · Viisi apinaa suljetaan aidattuun tilaan, jonka keskellä seisovat tikkaat. Tikkaiden yläpuolella narun varassa riippuu houkutteleva nippu banaaneja. Apina, joka huomaa banaanitertun ensimmäisenä, kiipeää tikkaille ja yrittää kurkottaa...